Tekstipaja, tehtävä 1: Henkilöhahmo

Kuten olen tainnut jo aiemmin mainita, olen tänä keväänä ottanut osaa koulutusohjelmallemme järjestettävälle Tekstipaja-kurssille. Tekstipajan ideana on tarjota meille osallistujille tilaisuus kirjoittaa ja saada palautetta teksteistämme muilta osallistujilta. Tekstiä tuotetaan vaihtuvien tehtävien pohjalta, joskin tehtävänantoihin on saanut suhtautua melko vapaamielisesti. Lisäksi keskustelemme tapaamisissamme ja verkossa kirjoittamisesta ja kirjoitusprosessin eri puolista.

Itse olen kokenut erittäin antoisaksi tämän tapaisen kurssin. Kun kaikki vastaavat samaan tehtävänantoon, oppii toisten kirjoituksista ja toisille annetusta palautteesta yllättävän paljon. Lisäksi kurssi on pakottanut minut kirjoittamaan kaunokirjallista tekstiä, mikä on ollut erittäin hauskaa. Se sitten on toinen juttu, kuinka hyviä nämä tekstin pätkät ovat, mutta ainakin ne ovat tekstejä ja alkuja johonkin.

Joka tapauksessa, koska kerran olen tuottanut tälläisiä tekstinpätkiä tässä kevään aikana, ajattelin, että voisin ihan hyvin julkaista muutamia niistä myös täällä. Niistä saa antaa palautetta ja niitä saa rakentavasti kritisoida, kunhan pitää mielessään, että ne ovat raakileita ja ehdottomasti keskeneräisiä. Alta löytyy kurssin ensimmäinen tehtävänanto sekä teksti, jonka tuotin sen pohjalta.

---

Tehtävä 1: Kirjoita kuvaus henkilöhahmosta. [Tehtävänantoon oli liitetty runsaasti erilaisia ohjeita henkilöhahmon luomiseen, joita en viitsi kopioida tähän.]

Tämä teksti on tavallaan osa erästä laajempaa kokonaisuutta, joka minulla on mielessä, muttei kuitenkaan ole. Näkökulma on vähän väärä sitä kokonaisuutta ajatellen, mutta toimii tämän pituisessa tekstissä.

---

Myllytie viidessä, Kurpitsalinnan toisen kerroksen keittiössä on taas vauhti päällä. Samalla, kun isä yritti lohduttaa niiskuttavaa Tarmoa, piti hänen selittää Hiljalle, ettei sisään saa tuoda kuolleita hämähäkkejä, ei edes pieniä. Eikä niitä varsinkaan saanut antaa säikylle pikkuveljelle. Hiljaa harmittivat isän moitteet ja hän istui tuolissaan kädet puuskassa ja huulet mutrussa. Eihän tyttö tahallaan ollut veljeään säikytellyt, oli vain halunnut näyttä, miten hienon hämähäkin oli löytänyt. Mistä hän olisi voinut tietää, että Tarmo pelkäsi kuolleita hämähäkkejäkin. Ja nyt isä vielä oli nakannut löydöksen ikkunasta takaisin pihalle.

Tarmon vähitellen rauhoituttua ja jatkettua kesken jäänyttä piirrosta, alkoi isää huvittaa Hiljan mökötys. Tyttö näytti aina yhtä hassulta kädet puuskassa ja ylipitkä otsatukka silmillä roikkuen. Pitää muistaa leikata pottakampaus taas muotoonsa vaikka huomenna, hän ajatteli samalla kun antoi tytön päälaelle nopean pusun ja pörrötti hiuksia. Ne olivat kauniin vaalean ruskeat, ihan kuten tytön äidilläkin.

”Alkaakos teillä olla jo nälkä? Meillä olis lohisoppaa päiväruuaksi.” Vaikka Hilja suuttui ja mököttikin herkästi, niin vähintään yhtä nopeasti tytön sai myös leppymään, eikä juuri mikään toiminut nopeampana lepyttelijänä kuin hänen lempikeittonsa. Ja kun keitto oli nostettu pöytään ja kauhottu soppalautasiin, ei pöydässä enää näkynyt yhtään mutruhuulista tyttöä tai itkuista poikaa. Siitä isä ainakin oli aina tyytyväinen, että heidän lapsilleen kyllä kelpasi ruoka kuin ruoka. Se myös selvästi yhdisti siskoksia, vaikka kovin moni muu asia ei tuntunutkaan yhdistävän. Välillä vanhempia oikein nauratti, miten heillä saattoikin olla kaksi niin kovin erilaista lasta.

Ei kestänyt kauankaan, kun soppalautaset oli tyhjennetty, Hiljan tapauksessa peräti kahdesti. Lautasia tiskikoneeseen nostellessaan isä yhtäkkiä keksi oivan idean. ”Kuules Hilja. Mitäs jos me ostettaisiin sulle sellainen laatikko, jossa on läpinäkyvä kansi? Voitaisiin laittaa sinne kaikki ötökät, joita puutarhasta löytyy, ja sitten ne ei huku ja hajoa.” Hiljasta näki heti, että idea oli mitä loistavin. ”Joo!” tyttö hihkaisi innostuneena. ”No hyvä. Katsotaan, jos huomenna ehdittäisiin kauppaan.”

Innosta hehkuen Hilja nousi pöydästä ja lähti kipittämään portaita alas. Pian isä näkikin tytön katoavan punaisissa lappuhaalareissaan pihalle pensaiden lomaan. Epäilemättä tämän suunnitelmissa oli etsiä uusia hyönteisiä, joita tulevaan laatikkoon voisi laittaa. Hiljan kannalta olikin hienoa, että uudessa kodissa oli iso puutarha. Nyt tytön saattoi päästää omin päin vaikka koko päiväksi tutkimaan ja seikkailemaan sinne. Vanhassa kodissa sitä ei voinut tehdä, vaikka vanhemmat tiesivätkin Hiljan pitävän kaikesta eniten juuri eläinten ja kasvien tutkimisesta.

Harmillista tietysti oli, että samalla, kun Hilja oli saanut oman puutarhan jota tutkia, oli tämän paras ystävä Paavo jäänyt vanhaan kotikaupunkiin. Sen takia Hilja oli ollut pitkään kärttyinen ja kiukutellut vähän kaikesta. Mutta ehkä syksyllä alkavasta eskarista löytyisi uusia ystäviä, isä pohti toiveikkaana. Tai kenties alakerran perheen lapsi olisi suunnilleen saman ikäinen. Se tosin selviäisi vasta, kun perhe palaisi lomaltaan.

Silloin Matruusi hyppäsi pöydälle ja puski kehräten päätään isän käsivartta vasten havahduttaen hänet pohdinnoistaan. ”No sinä se ainakin taidat viihtyä täällä” isä hymähti silittäessään tyytyväistä, pulskaa kollikissaansa, joka yleensä nukkui kirjahyllyn päällä. Tyytyväisempää eläintä oli vaikea löytää.