Oscar-gaala

The Academy Awards 2010. Nelonen 7.3.2010.

Olen etenkin omilleni muutettuani kehittänyt pahan tavan katsoa Oscarit joko suorana tai nauhottaa suoran lähetyksen, eikä tänäkään vuonna tullut tehtyä poikkeusta. Tällä kertaa katsoin suorana koko punaisen maton ja itse gaalan alun suorana, mutta suurin osa piti jättää tälle päivälle, koska aamulla oli aikainen herätys. Nyt oikeastaan pitäisikin olla jo taas nukkumassa univelkaa pois, mutta ajattelin kirjoittaa nopeasti nyt, kun aihe vielä on ajankohtainen.

Aloitetaan punaiselta matolta ja puvuista. Tykkäsin kovasti, että sitä iän ikuista nudea näkyi nyt vähemmän ja joukossa oli kivasti myös väriä, etenkin sinistä. Joukosta nousi selvät viisi suosikkia:

• Vera Farmiglia - Ihanan veistoksellinen ja naisellinen puku, joka oli samalla todellinen tekninen taidonnäyte. Haluaisin oppia, miten tuollaiset röyhelöt saa pysymään pystyssä!
• Rachel McAdams - McAdams ei muutoin ole minulle hirveän tuttu, mutta tämän puvun kohdalla kyllä leuka tipahti. Todella kauniisti muotoiltu kokonaisuus, jonka väri ei voisi kantajalleen paremmin sopia!
• Anna Kendrick - Ehdottomasti samaa sarjaa McAdamsin kanssa. Ihanen herkkä puku, joka sopi vaalealle Kendrickille kuin nenä päähän.
• Carey Mulligan - Tässä yhdistyi ihanasti klassinen Audrey Hepburn moderniin ja nuorekkaaseen, eikä puku ollut lainkaan synkeä, vaikka musta olikin.
• Robert Downey Jr. seuralaisineen - Downey Jr. onnistui miehistä parhaiten nostamaan persoonallisuutta esiin miesten varsin tiukkaan pukukoodiin. Myös seuralaisen asu oli erittäin kaunis.

Toki joukosta löytyi myös pari inhokkiakin:

• Mariah Carey - On se ihme, ettei Carey osaa vieläkään valita pukua, johon rinnata mahtuisivat kokonaan sisään ja jossa halkion ei tarvitsisi nousta ihan vesirajalle asti.
• Sarah Jessica Parker - SJP on tunnettu tyyli-ikonina, mutta tämä oli kyllä lähinnä kummallisen muotoinen ja erityisen omituisesti istuva asu. Sitä paitsi miksi SJP oli oranssi?
  

Sitten itse gaalaan. Avaus oli ihan hauska, kun esiin marssi Neil Patrick Harris (joka on jenkkitelevisiossa aika kovassa huudossa nykyään), mutta itse avausnumero ei kyllä pärjännyt ollenkaan esimerkiksi viimevuotiselle. Myöskään itse juontajat eivät saaneet allekirjoittanutta ihan kamlasti innostumaan. Toki vitsit olivat ihan näppäriä, mutta eivät ne ainakaan minua nauramaan juurikaan saaneet. Enemmän siinä oli sellainen pönöttävä fiilis, kun mentiin vähän turhankin turvallisilla eväillä. Palkintojen jakajat olivat monin paikoin huomattavasti hauskempia kuin Steve Martin ja Alec Baldwin.

Palkinnoista on itseasiassa vähän vaikea sanoa hirveästi, kun en ole kovin monia ehdolla olleista elokuvista nähnyt. Sen perusteella, mitä kuulopuheiden pohjalta tiedän ja mitä oma mututuntuma sanoo, niin aika hyvin nuo taisivat tänä vuonna jakautua, vaikka eihän siitä perus Hollywood politikoinnista olla koskaan vapaita Oscareissa. Siitä olin kuitenkin erittäin tyytyväinen, että ison rahan Avatarin sijaan ne tärkeimmät palkinnot vei paljon pienempi The Hurt Locker. Lisäksi voittajaelokuvista erityisen mielenkiintoisilta vaikuttivat Precious sekä Sandra Bullockin The Blind Side.

Kiitospuheet ovat kyllä myös oma taiteenlajinsa, jossa nähdään aina ties sun mitä. Tällä kertaa parhaat puheet pitivät ehdottomasti Sandra Bullock sekä Mo'Nique, vaikka jälkimmäinen ehkä lipsuikin vähän paasaamisen puolelle. Mauttomaksi puolestaan meni The Coven joukkion mainoslippu, jollainen ei missään tapauksessa kuulu tämän kaltaiseen tilaisuuteen. Ehkä rasittavin puheen pitäjä oli kuitenkin Kathryn Bigelow, joka oli aika kammottavan hysteerinen jo ensimmäisen pystin kohdalla, saati sitten kun elokuva sai myös toisen. Pääosin kuitenkin ihan siedettäviä puheita.

Näin, tässä nyt näin "lyhykäisesti" ajatuksia viime yön showsta. Mielellään kuulisin myös muiden kommentteja puvuista, gaalasta ja voittajista!

Kaikki kuvat Oscar-gaalan virallisilta sivuilta.

Ihana Eve Mantu

Eve Mantu, YLE Radio 1.
Torstaisin klo 12.15.

Tein männä viikonloppuna ihanan löydön tutkaillessani Yle Areenaa: vanha radiosuosikkini Eve Mantu on jälleen saanut oman ohjelmansa. Tutustuin Eve Mantuun 2005-2007, jolloin työskentelin verho-ompelijana ja kuuntelin kaiket päivät radiota ajankuluksi. Heti alussa totesin hittiradiot, kuten YleX:n turhan monotoonisiksi pidempinä pätkinä. Sen sijaan YleQ tarjosi päivittäin mielenkiintoisia ja monipuolisia keskusteluohjelmia yhdistettynä hyvään ja mielenkiintoiseen musiikkiin. Näihin päiväohjelmiin lukeutuivat niin Eve Mantu kuin moni muukin radiosuosikkini, kuten Tuomas Enbuske ja Marko Gustafssonin sarja Miten minusta tuli minä. Ainakin jälkimmäisestä kirjoittanen erikseen joskus myöhemmin.

YleQ:n aikoina Eve Mantun saman nimisessä ohjelmassa käsiteltiin perimmäisiä kysymyksiä vaihtuvan vieraan kanssa. Kysymykset oli kirjoitettu palloihin, joita nostettiin sattumanvaraisessa järjestyksessä ja sitten pohdiskeltiin. Vieraat eivät usein olleet ainakaan minulle entuudestaan tuttuja, mutta sanavalmiita ja erittäin mielenkiintoisia. Sitäpaitsi Mantun ja vierainen yhteinen pohdiskelu herätti myös itse pohdiskelemaan erilaisia asioita ja siihenhän oli verhoja ommellessa aikaa.

Ei käy kieltäminen, etteikö se henkilökohtaisella tasolla olisi ollut iso kolaus, kun YleQ vuonna 2006 päätettiin lakkauttaa uuden Yle Puheen tieltä. Yritin kyllä kuunnella Puhetta, mutta musiikin puute teki siitä liian raskasta ja kun suosikkiohjelmatkin katosivat omituisiin lähetysaikoihin tai kokonaan pois radioaalloilta, siirryin nopeasti Radio Helsingin kuuntelijaksi.

Mutta palatkaamme nykypäivään. Äskettäin keksin, että Yle Areenasta voi tilata RSS-syötteitä hauista, mikä mahdollistaa esimerkiksi radio-ohjelmien seuraamisen silloinkin, jos on tällainen hajamielinen kuuntelija, joka ei tahdo millään muista asettua oikeaan aikaan radion ääreen. Joitakin suossikkejani olen näin seurannut jo tovin. Viikonloppuna olivat kuitenkin jo seuratut sarjat tulleet kuunnelluiksi, jolloin ryhdyin haeskelemaan, josko YleQ:n aikaisia suosikkejani vielä löytyisi ja Eve Mantu ponnahti esiin jälleen Eve Mantu -nimeä kantavan ohjelman kanssa. Riemastus oli suuri ja olenkin nyt innoissani kuunnellut Areenasta kaikki tähän mennessä lähetetyt jaksot läpi. Kukin jakso on pituudeltaan 45 minuuttia.

Mantulla on myös uudessa ohjelmassaan edeltäjästä tuttu pohdiskeleva ote, vaikka aiheena eivät olekaan enää suuret perimmäiset kysymykset vaan Mantun omasta elämästä kumpuavat dilemmat. Mantu on, kuten hän itsekin toteaa, keski-ikäinen äiti, mutta suuri osa Mantun pohtimista aiheista tuntui myös minusta, 20 vuotta nuoremmasta naisesta, ajankohtaisilta ja mielenkiintoisilta. Ehkä ne tukevat sisäistä keski-ikäistäni, mutta toisaalta Mantun pohdiskeleva jättää reilusti tilaa myös omille ajatuksille ja hänen haastattelemansa henkilöt ovat ihanan positiivisa, avoimia ja valmiita pohdiskelemaan yhdessä Mantun kanssa. Viehättävä maneeri sarjassa on myös, että Mantu pohdiskelee nauhalle usein kävellessään tai muutoin studion ulkopuolella joko yksin tai haastateltavien kanssa. Lempijaksojani tähän mennessä esitetyistä ovat olleet Eve Mantu julistaa sodan beigeä vastaan, Eve Mantu on sokerihumalassa, Eve Mantu etsii somaliystävää ja Eve Mantu pelkää mummoja, vaikka oikeastaan ihan kaikki jaksot ovat olleet ihanaa kuunneltavaa.

Radio-ohjelman lisäksi Mantu kirjoittaa Ylen sivuille myös blogia, joissa käsittelee samoja aiheita. Vielä en kuitenkaan ole ehtinyt sitä lueskella, sitä kun ei voi samaan tapaan tehdä koulutöiden lomassa kuin kuuntelua. Niin ja tämän merkinnän kirjoittamista varten googlatessani löysin sattumalta myös Eve Mantun YleQ-sarjan jaksoja podcasteina Podcast Directorysta. Varsin riemastuttava löytö, koska näitä ohjelmia ei löydy Ylen Elävästä arkistosta.

Kuva on poimittu Vantaan Lauri -lehden artikkelista Elämän tarkoitusta ihmettelemässä. Artikkeli on Mantun haastattelu vuodelta 2006, jolloin YleQ oli juuri lakkautettu. Oikein mielenkiintoinen juttu, vaikkei ihan ajankohtainen enää olekaan.

Rufus tulee Helsinkiin!

Ja Riikka menee herraa kuuntelemaan livenä! Halusin siis ihan pikaisesti tulla tännekin hihkumaan sitä, että juuri varasin Rufus Wainwrightin Kulttuuritalon keikalle 25.5. kaksi lippua. Aloin kuunnella Rufusta vasta herran edellisen Suomen esiintymisen jälkeen, joten tähän asti en hirveästi ole uskaltanut toivoa häntä livenä täällä päin näkevän, mutta näemmä kannattaa vaan ihan rohkeasti toivoa. Nyt sitten enää jännitettään, että onko Rufus livenä niin hyvä, kuin kuulemieni kommenttien pohjalta voisi kuvitella. Paikat löytyvät parvelta, mutta ensimmäisestä rivistä, joten näkyvyyden pitäisi ainakin olla hyvä. Nyt sitten pitää enää selvitellä, pääseekö suunniteltu seuralainen paikalle, vai pitääkö etsiä joku muu mukaan.

Kuvan lähde: broadwayworld.com