Aivot ja Commandore 64

Kuinka usein on sallittua kirjoittaa Eve Mannusta? Ei ehkä niin usein, kuin haluaisin kirjoittaa, mutta kirjoitan silti taas. Reilu viikko sitten Eve haastatteli Jyväskylän yliopiston professoria Juha Hakalaa ja keskusteli tämän kanssa keskittymisestä ja siitä, miten ylitsepääsemättömän tuntuisista asioista päästään läpi. Oli kovin mielenkiintoista ja opettavaista. Kannattaa kuunnella.

Sateenkaaren päässä

Joku tuttava joskus muinoin sanoi, että asioiden, etenkin kirjojen, järjestäminen värijärjestykseen on jotenkin keski-ikäistä ja keskiluokkaista.

Paskanmarjat, sanoo tämä kanttarelli, kun t-paitansa uudelleen järjesti. Vaikka kanttarellit taitavat kyllä olla aika keskiluokkaisia sieniä.

Arkkitehtuurista

Kahden arkkitehdin tyttärenä tuskastun usein siihen arkkitehtien haukkumiseen, jota maailma tuntuu olevan pullollaan. Ennen kaikkea ärsyttää, kun arkkitehtejä syytetään asioista, joista arkkitehti ei joko ole itseasiassa edes vastuussa tai jotka muutoin ovat enemmän jonkun muun tahon virheitä. Kun on kuunnellut vanhempien työpuheita pian neljännesvuosisadan on siinä syntynyt aika selkeä käsitys siitä, mitä se arkkitehdin työ ihan oikeasti on, ainakin tuollaisen perusarkkitehdin.

Eve Mantu on puhunut tästä aiheesta ennenkin, mutta nyt tammikuun alulla Eve palasi aiheeseen otsikolla Eve Mantu ja vihainen arkkitehti. Jaksossa Eveä arkkitehtuurin saloihin Arkkivahti-blogin pitäjä Tarja Nurmi, joka tuntui olevan asioista enemmän tai vähemmän samaa mieltä, kuin minä. Vähän syvemmälle aiheeseen olisi voinut mun mielestä kyllä pureutua, vaikka keskustelu sinällään ihan mielenkiintoista olikin.

Vaan ei se Eve petä. Aina on jotain mielenkiintoista kuultavaa, kun muistan ohjelmaa Areenasta kuunnella. Niin ja Arkkivahdinkin taidan lisätä syötteenlukijaan.