Mari Ahokoivu: Löydä minut tästä kaupungista

Asema Kustannus, 2009.

Tyttö on muuttanut uuteen kaupunkiin ja samalla hänen kasvonsta ovat kadonneet. Ainoa seuralainen on painajainen, joka uhkailee ja pelottelee, eikä jätä tyttöä rauhaan. Kissa puolestaan kaipaa painajaista, eikä voi saada sitä mielestään ja varoituksista huolimatta haluaa löytää tämän synkän ja salaperäisen olennon.

Olen jo pidemmän aikaa seurannut Mari Ahokoivun sarjakuvablogia J'AI LE RÉVEIL DIFFICILE, joten Ahokoivun ajoittain varsin runollinen tyyli oli entuudestaan minulle tuttua ja osittain siksi ostinkin tämän esikoisteoksen. Kirjan hahmojen kaltaisia hahmoja on näkynyt useissa Ahokoivun blogissa julkaisemissa sarjakuvissakin.

Löydä minut tästä kaupungista on kuin kaunis, mutta pelottava uni, melankolinen, viitteellinen ja epänormaaleja elementtejä luonnollisen ympäristön osaksi kutova hurmaava kokonaisuus. Tarinaa ei voi hotkaista nopeasti tai yhdellä kertaa, vaan se vaatii sulattelua ja useita lukukertoja, jotta kaikki sen nyanssit löytää. Ainakaan itse en meinaa malttaa laskea kirjaa käsistäni, vaan mieli tekee selailla ja uudelleenlukea sitä kaiken aikaa. Olen melko varja, että uudet lukukerrat tulevat nostamaan teoksesta uusia puolia esiin, ja vaikkei nostaisikaan, tekee kirjaan tulevaisuudessakin tartuttua varmasti jo Ahokoivun piirrostyylin kauneuden vuoksi. Ihanan kaunis ja hurmaava kokonaisuus kaiken kaikkiaan.

Jim Dodge: Fup

Fup (1983).
Pienoisromaani.
Basam Books 2004.

Pohjois-Kalifornialaisella farmilla asustaa kaksi eriksummallista miestä: 99-vuotias Jake-vaari sekä tämän tyttärenpoika, jättikokoinen Kirppu. Jake-vaari on ikuinen uhkapeluri, joka uskoo elävänsä ikuisesti salaisella intiaanireseptillä tehtyä viskiä juoden. Kirppu puolestaan on ärhäkän isoisänsä vastakohta, hiljainen nuorimies, jonka suurin intohimo on rakentaa loputtomasti aitoja framin ympärille, vaikkei heillä olekaan karjaa. Samalla hän käy sotaa aitoja hajottavaa villisikaa Lukkoleukaa vastaan. Sitten eräänä päivänä Kirppu löytää pienen sorsanpoikasen, jonka he nimeävät Fupiksi ja joka kasvaessaan alkaa emännöidä taloa.

Fup oli varsin hupaisa pieni kirjanen. Jake-vaarin ärhäkkyys ja Kirpun hiljaisuus täydentävät hyvin toisiaan ja kun yhtälöön lisätään Fup on koossa hupaisan absurdin tarinan eväät. Koko teoksen kantava voima on ehdottomasti Jake-vaarin äkkiväärä luonne ja protestanttinen työmoraali. Kerronnassa ei juurikaan ole ylimääräisiä koukkuja, vaan kertoo varsin johdonmukaisesti niin Jaken kuin sorsankin tarinan alusta loppuun, ainakin jonkinlaiseen sellaiseen. Ennen kaikkea kirja oli ihanan viihdyttävä makupala muiden kirjojen välissä luettavaksi.

Lionel Shriver: The post-birthday world

HarperCollins, 2007.

Irina on lastenkirjojen kuvittaja, joka elää vakaassa parisuhteessa think-tank-tutkija Lawrencen kanssa. Yhdysvaltalaisen pariskunnan elämä Lontoossa on rauhallista ja vakaata, ja Irina pitää elämäänsä varsin onnellisena. Hänen elämänsä ei ehkä ole glamoröösia tai suurta tunteiden paloa, mutta suhde Lawrenceen on rakastava ja elämä turvallisten rutiinien täyttämä. Irinan turvalliseen elämään tulee kuitenkin kurttu, kun hän Lawrencen työmatkan aikana ajautuu syntymäpäiväillalliselle pariskunnan tuttavan, snooker tähti Ramseyn kanssa. Illan aikana Irina tuntee yllättäen vetoa snooker tähteen ja ajautuu tilanteeseen, jossa voisi suudella miestä. Tässä kohtaa Irinan elämä jakautuu kahteen rinnakkaistodellisuuteen. Toisessa Irina suutelee Ramseya ja ajautuu tämän kanssa salasuhteeseen Lawrencen selän takana, toisessa Irina vetäytyy ja jatkaa turvallista elämää Lawrencen rinnalla. Mutta onko kummankaan Irinan elämä sitä, mitä hän toivoo?

Post-birhtday world on sikäli oivallisesti rakennettu, että ensimmäisen luvun jälkeen jokaisesta luvusta on kirjoitettu kaksi versiota, pätkä molempien Irinoiden tarinasta. Lukija pysyy perässä siitä, kummasta Irinasta puhutaan ja tarinoiden vertailu on melko helppoa. Toisaalta kaksoisluvuissa piilee myös yksi krijan ongelmista, sillä kun sama ajanjaksoa käydään läpi kahdesti, sisältyy tarinaan suunnattomat määrät toistoa. Toisto ja kerronan yksityiskohtiin eksyminen tekivätkin kirjasta paikoin melko raskasta ja hidasta luettavaa ainakin minulle. Tietty toisto on tietysti tämän tyyppisessä teoksessa välttämätöntä, mutta tässä kirjassa sitä oli ainakin omaan makuuni vain aivan liikaa.

Toinen kirjassa minua vaivannut asia oli se, että vaikka pintapuolisesti oli Irinan elämä eri todellisuuksissa olevinaan hyvin erilaista, todellisuudessa molemmat tarinat oli rakennettu kulkemaan liikaakin samaa rataa pitkin. Toki osa yhteneväisyyksistä nosti hyvin esiin Irinan elämän eroja, mutta tämä tyylikeino oli paikoin vedetty niin yli, että se teki koko tarinasta huonolla tavalla epärealistisen. Paikoin oli todella vaikea uskoa, että Irinan elämä niinkin suurista elämäntyylin eroista huolimatta voisi mennä niin identisellä kaavalla. Aivan kuin elämän tapahtumat olisivat olleet kirjattuna Irinaan itseensä, eikä niihin vaikuttaisi mikään muu tekijä.

Toisaalta kirjan ansioksi pitää laskea, että se nosti hyvin esiin sen tosiasian, ettei mikään elämä ole täydellistä ja että valintojen seuraukset eivät ole mastuavalkoisesti joko hyviä tai pahoja. Se herätti pohtimaan, millä perusteilla sitä oikeastaan omia valintojaan tekee. Irinan tarina, vaikka paikoin olikin ärsyttävä, oli myös koskettava ja kun pääsin kirjan loppuun ei lopulta lainkaan harmittanut, että olin jääräpäisesti kahlannut kirjan loppuun asti. Ihan hyvä lukukokemus siis. 

Eureka

Syfy/Sub, 2006->.

Ehdin hetken miettiä, että voiko tähän blogiin kirjoittaa telkkariohjelmista, mutta sitten muistin, että tämähän on oma blogini, johon saan kirjoittaa ihan mistä huvittaa! Enkähän muutenkaan onnistuisi pitämään yllä illuusiota olevani vain korkeakulttuuria kuluttava kulttuurisnobi. Odottakaan vaan, kun chick-lit kausi iskee taas päälle! Mutta nyt takaisin television pariin.

Scifi on aina ollut oman tykkäämiseni ns. harmaalla alueella. En juuri vihaa scifiä, mutta aika harvoin se myöskään kuuluu ihan lemppari ohjelmiini/elokuviini/kirjoihini. Poikkeuksiakin tietysti on. Linnunradankäsikrija liftareille kuuluu pysyväiskokoelmaan useammassakin muodossa ja esimerkiksi Torchwood on nailinnut allekirjoittaneen useasti television ääreen. Samaan joukkoon lukeutuu myös Eureka.

Eureka kertoo Eurekan kaupungista. Vaikka Eureka ehkä päälisin puolin näyttääkin aivan tavalliselta yhdysvaltalaiselta pikkukaupungilta, ei se ole sitä, sillä sen olemassaolosta ja sijainnista tietää vain harva ja lähes kaikki kaupungin asukkaat ovat neroja. Kaupungin suurin työnantaja on Global Dynamics, hallituksen tutkimuskeskus, jonka pilottijaksossa todetaan olevan vastuussa lähes kaikista teknisistä läpimurroista viimeisen 50 vuoden aikana. Sarjan päähenkilö on seriffi Jack Carter, joka pilotissa ajautuu sattumalta kaupunkiin kuljettaessaan karkulaistytärtään Zoea kotiin. Isän ja tyttären vierailun aikana kaupungissa tapahtuu kuitenkin kummallisia onnettomuuksia, joista yhdessä myös kaupungin sheriffi loukkaantuu. Niinpä Carter löytääkin itsensä jakson lopussa Eurekasta uutena sheriffinä. Toisessa jaksossa myös Zoe ilmestyy kaupunkiin ja jää isänsä luo asumaan. 

Sheriffi-isän ja kapinoivan tyttären lisäksi keskeisessä osassa sarjassa ovat puolustusministeriön agentti Allison Blake, Global Dynamicsin johtaja Nathan Stark, kaupungin yleismiesnero Henry Deacon sekä värikäs joukko muita kaupunkilaisia. Jokainen jakso rakentuu aina jonkin kummallisen, usein tieteellisistä kokeiluista johtuvan tapahtuman ympärille, jota Carter ja Blake yleensä Deaconin avustuksella yrittävät ratkoa. Sävy on tieteissarjoja parodioiva, mikä johtaa yleensä siihen, että yleensä ongelmia eivät ratkaise tutkijanerot vaan runsaalla maalaisjärjellä varustettu Carter.

Sarja oli hauska ja sopivan kevyt, joskin myös tummempia pohjavireitä sarjasta löytyy. Olen aina ollut hyvän parodian ystävä ja toisaalta Carteriin oli helppoa samaistua, sillä itsekin olen joskus kokenut olevani niin paljon fiksumpien ihmisten ympäröimänä, että heidän puheitaan ei tahdo ymmärtää. Sarjan komiikka on nasevaa, muttei liian alleviivaava, ja toisaalta mukana on myös tarpeeksi draamaa, ettei sarja jää höttöiseksi hattaraksi. Paikoitellen hahmot ovat ehkä vähän karikatyyrimaisia, mutta mielestäni kuitenkin sen verran vinksahtaneita karikatyyreja, etteivät ne ole ainakaan toistaiseksi alkaneet tympiä. Osaltaan tämä ehkä on myös varsin onnistuneen roolituksen ansiota.

Eureka kuuluu Suomessa Subin ohjelmistoon ja sen ensimmäinen kausi esitettiin jo syksyllä 2008 myöhäisillassa, jolloin taisin katsoa joka ikisen näytetyn jakson. Kun ensimmäinen kausi päättyi ja sarja jäi tauolle joulun aikoihin, jäi haikea olo, mutta myös pelko siitä, että toinen kausi esitettäisiin jo seuraavana keväänä vaihtoni aikana. Noh, sarja ei palannut ruutuun keväällä 2009 eikä edes koko vuonna, vaan sarjan toinen kausi starttari Subilla vasta viikko sitten tiistain myöhäisillassa. Ei voi kieltää, ettenkö olisi hihkunut riemusta, kun sarjan ohjelmatiedoista bongasin! Onneksi olen muutenkin yökyöpeli, niin myöhäinen lähetysaikakaan ei haittaa. Toivottavasti Sub jatkaa sarjan esittämistä myös toisen kauden jälkeen. Yhdysvalloissa kun on esitetty jo kolmaskin kausi ja neljännestäkin on tehty sopimus. 

Up in the Air

Up in the Air
Paramount Pictures, 2009.
Ohjaaja: Jason Reitman.

Työkseen ihmisiä irtisanova Ryan Bingham on tottunut elämään lentokentillä ja hotelleissa. Ne ovat hänen kotinsa, eikä hän valita. Itseasiassa Ryan nauttii elämäntavastaan ja pitääkin motivaatiopuheita turhasta painolastista luopumisesta otsikolla "What's in your backbag?". Ryanin suurin tavoite elämässä on rikkoa miljoonan lentomailin raja ja hän tekee kaikkensa saavuttaakseen sen. Mutta kun Ryan tapaa sattumalta kaltaiseensa naiseen, Alexiin, ja aloittaa tämän kanssa vapaan suhteen, alkaa hänen elämänsä muuttua. Samalla kun Ryan ja Alex sovittelevat tapaamisia kiireisiin aikatauluihinsa, päättää Ryanin yritys muuttaa irtisanomispalvelunsa verkon välityksellä toimivaksi. Työnsä menettämisestä huolestunut Ryan päätyy kuitenkin matkaan uuden järjestelmän kehittäneen kovapintaisen Natalien kanssa. Natalie on idealisti, jolle Ryan haluaa näyttää, millaista ihmisten irtisanominen todella on.

George Clooneyn tähdittämä Up in the Air oli ehdottomasti näkemisen arvoinen elokuva. Clooney eläytyy taitavasti tavallista eläämää karttavaa Ryania, joka on pyrkinyt karsimaan elämästään kaiken turhan painolastin. Elokuva ei toimisi kuitenkaan, ellei Clooneyn suorituksen vastapainona olisi kahta loistavaa naista, Alexia näyttelevää Vera Farmigaa ja Natalieta taidokkaasti tulkitsevaa Anna Kendrickiä. Tarina, jota he hienosti tulkitsevat, on kaunis kudelma hienovaraista huumoria, ihmisenä kasvua ja kirpeää todellisuutta. Elokuva kosketti monella tasolla ja sai ainakin allekirjoittaneen niin hihittelemään hilpeästi kuin niiskuttamaan liikutuksesta. Erityisesti ihastuin tarinan realistisuuteen, siihen, että vaikka päähenkilöiden elämä ja työ on näennäisen erikoista ja poikkeuksellista. Sitäpaitsi olen aina ollut heikkona lentokoneen ikkunasta näkyviin maisemiin ja niitä tästä elokuvasta löytyy reilusti silmänruuaksi.

Alkaa näyttä kovasti siltä, että ohjaaja Jason Reitman on hiipimässä lempiohjajieni joukkoon. Koska olen pitänyt niin paljon näistä kahdesta viimeisimmästä elokuvastaan, Junosta ja Up in the Airista, pitänee seuraavaksi hakea käsiin myös Thank you for smoking.

Mean girls

Mean Girls
Paramount Pictures, 2004.
Ohjaaja: Mark Waters.

Yhdysvaltoihin Afrikasta perheensä kanssa muuttava Cady Heron on ollut koko ikänsä kotiopetuksessa. Kun hän muuton jälkeen menee ensimmäistä kertaa oikeaan kouluun, törmää hän keskelle high schoolin klikkien ja hierarkioiden viidakkoa. Cady ystävystyy nopeasti Janisin ja Damianin, koulun hylkiöihin, jotka opettavat hänet koulun tavoille. Kun koulun kuningatar Regina värvää Cadyn joukkioonsa, yrittävät Janis ja Damian saada Cadyn näkemään, millainen hirviö Regina on. Cady ei kuitenkaan ymmärrä heidän vihaansa ennen kuin Regina pettää Cadylle antamansa lupauksen ja suutelee Aronia, johon Cady on korviaan myöten ihastunut. Siltä seisomalta Cady alkaa punoa juonia Janisin ja Damianin kanssa Reginan tuhoamiseksi. Nyt Cadyn ei enää tarvitse tehdä muuta, kuin esitettävä Reginan ystävää, jotta suunnitelmat voivat toteutua.

Mean girls on todella yhdysvaltalainen elokuva. High school ja sen klikit ovat juuri niin kliseisiä kuin olla voi. Mutta onneksi itse elokuva ei ole yksi suuri klisee. Cadyn sukellus koulun hurjaan maailmaan on oikeastaan varsin hauskaa katsottavaa, etenkin, kun hän vertaa sitä Afrikassa oppimiinsa luonnonlakeihin. Toisaalta niitä kliseitäkin on osattu käyttää mainiosti hyväksi: nörtit ovat nörttejä, pissikset pissiksiä niin hvässä kuin pahassakin, mutta kaikessa koomisuudessaan pysyvät vielä uskottavuuden rajoissa. Elokuva on viihdyttävä, niinkuin pitääkin, mutta on sillä myös sanottavaakin. Tapahtumien mennessä hullumpaan ja hullumpaan suuntaan, kasvaa myös Cady ihmisenä ja oppii, miten high schoolissa tullaan toimeen. Hyvässä lykyssä katsojakin oivaltaa jotain tätä elokuvaa katsoessa. Mutta vaikkei oppisikaan, on Mean girls hauskaa katsottavaa jo sinällään ja erittäin viihdyttävää illankulua.

Linsey Lohan, ihan riippumatta siitä, miten hän julkisuudessa käyttäytyy, on varsin näppärä nuori näyttelijä ja sopii mainiosti hölmistyneen Cadyn rooliin. Myös monet muut nuorista näyttelijöistä (joskaan eivät ihan kaikki) tekevät kelvollista työtä elokuvassa. Lempihahmoksi kuitenkin elokuvassa nousi matematiikanopettaja, jota näyttelee Tina Fay. Toki tähän vaikuttaa myös yleinen Fayn fanitukseni, mutta kiistatta Fay on oivallinen näyttelijä ja sopii mainiosti näihin vähän kummallisiin rooleihin.

Alan Bennett: Father! Father! Burning bright

Pienoisromaani.
Profile Books, 2000.

Mingley on keski-ikäinen opettaja, joka kuulee yllättäen isänsä saaneen kohtauksen ja tekevän kuolemaa sairaalassa. Hän kiiruhtaa isänsä sairasvuoteen äärelle ollakseen siellä, kun isän aika koittaisi, vaikkeivät isä ja poika koskaan tulleet erityisen hyvin toimeen. Sen sijaan niin Mingleyn vaimo Joyce kuin myös kaikki muut ihmiset tuntuvat pitävän Mingley seniorista. Mingley näkee isänsä kuoleman mahdollisuutena vapautua ja muuttua ihmisenä. Isä ei kuitenkaan kuole nopeasti, kuten Mingley oli kuvitellut, joten Mingley jää ajelehtimaan sairaalaan päiväkausiksi ainoana seuranaan vaihtuvat hoitajat ja vierailijat sekä hieman kummallinen täti. 

Tutustuin Alan Bennettiin vuonna 2007 suomeksi ilmestyneen romaanin Epätavallinen lukija kautta ja ihastuin Bennettin tyyliin kovasti. Bennett on kuitenkin luonut uraansa enemmän TV-, elokuva-, teatteri- ja radiokäsikirjoittajana, joten saatavilla ei etenkään Suomessa ole kamalasti saatavilla. Sitä iloisempi olinkin, kun Father! Father! Burning bright tuli kirjastossa vastaan. Myös Father! Father! Burning bright on alkujaan kirjoitettu BBC:n TV-elokuvaksi. Tietyssä mielessä se pienoisromaanissa näkyikin ja ainakin minä kykenin näkemään, miten tarina olisi voitu filmatisoida. Teos ei ole samalla tapaa riemastuttava, kuin Epätavallinen lukija, mutta tarinan tummuuden sisään Bennett oli oikein onnistuneesti ujuttanut myös huumoria ja etenkin ihmisten absurdi käytös oli varsin huvittavaa. Sairaala on ilmeisesti mitä otollisin ympäristö nostamaan esiin ihmisten käytöksen absurdiuden sen kaikissa muodoissaan. Koko kirjasta, vaikka se olikin hyvä, jäi varsin kummallinen tuntuma, mutta kaipa se on ollut tarkoituskin.

Levyostoksia

Kävin tänään levyostoksilla molemmissa Turun varteenotettavista levykaupoista: Levykauppa ÄXässä ja 8raidassa. Mukaan tarttui seitsemän levyä, yksi kaupanpäällinen ja tulipa samalla tehtyä yksi levytilauskin. Iso ostosten määrä ei kuitenkaan tarkoita, että puolet opintotuesta olisi kannettu levykauppaan, vaan että vihdoin ehdin käyttämään sen kiitettävän kokoisen levylahjakortin, jonka sain joululahjaksi.

Mitäpä siis tarttui mukaan? Tässä lista:

• Samuli Putro: Elämä on juhla (Piti ostaa jo syksyllä, mutta aina kun olin kaupassa se oli lopuunmyyty...)
• Tuomo: My own private Sunday (Keikalla jo harmitti, ettei kaikkia biisejä osannut, vaikka levy ihan tuore onkin.)
• Kings of Convenience: Quiet it the new loud
• Samae Koskinen: Vol.1
• Rufus Wainwright: Release the stars 
• Mumford & sons: Sigh no more (Eräs nettituttavuus suositteli ja kovasti olen yhtyeeseen ihastunut.)
• Vampire weekend: Vampire weekend
• Indie Jones 4 ja kultainen 2000-luku (Levyaleen liittyvä kaupanpäällinen, joka meinasi tulla kahtena kappaleena. Sisältää kappaleita tämän vuosituhannen indieartisteilta.)
• John ME: I am John (tilauksessa)

Saatan kirjoittaa näistä jotakin myöhemmin, mutta lupaamaan en mene, sillä olen ollut aina varsin huono kirjoittamaan musiikista.