Rufus tulee Helsinkiin!

Ja Riikka menee herraa kuuntelemaan livenä! Halusin siis ihan pikaisesti tulla tännekin hihkumaan sitä, että juuri varasin Rufus Wainwrightin Kulttuuritalon keikalle 25.5. kaksi lippua. Aloin kuunnella Rufusta vasta herran edellisen Suomen esiintymisen jälkeen, joten tähän asti en hirveästi ole uskaltanut toivoa häntä livenä täällä päin näkevän, mutta näemmä kannattaa vaan ihan rohkeasti toivoa. Nyt sitten enää jännitettään, että onko Rufus livenä niin hyvä, kuin kuulemieni kommenttien pohjalta voisi kuvitella. Paikat löytyvät parvelta, mutta ensimmäisestä rivistä, joten näkyvyyden pitäisi ainakin olla hyvä. Nyt sitten pitää enää selvitellä, pääseekö suunniteltu seuralainen paikalle, vai pitääkö etsiä joku muu mukaan.

Kuvan lähde: broadwayworld.com

Mari Ahokoivu: Löydä minut tästä kaupungista

Asema Kustannus, 2009.

Tyttö on muuttanut uuteen kaupunkiin ja samalla hänen kasvonsta ovat kadonneet. Ainoa seuralainen on painajainen, joka uhkailee ja pelottelee, eikä jätä tyttöä rauhaan. Kissa puolestaan kaipaa painajaista, eikä voi saada sitä mielestään ja varoituksista huolimatta haluaa löytää tämän synkän ja salaperäisen olennon.

Olen jo pidemmän aikaa seurannut Mari Ahokoivun sarjakuvablogia J'AI LE RÉVEIL DIFFICILE, joten Ahokoivun ajoittain varsin runollinen tyyli oli entuudestaan minulle tuttua ja osittain siksi ostinkin tämän esikoisteoksen. Kirjan hahmojen kaltaisia hahmoja on näkynyt useissa Ahokoivun blogissa julkaisemissa sarjakuvissakin.

Löydä minut tästä kaupungista on kuin kaunis, mutta pelottava uni, melankolinen, viitteellinen ja epänormaaleja elementtejä luonnollisen ympäristön osaksi kutova hurmaava kokonaisuus. Tarinaa ei voi hotkaista nopeasti tai yhdellä kertaa, vaan se vaatii sulattelua ja useita lukukertoja, jotta kaikki sen nyanssit löytää. Ainakaan itse en meinaa malttaa laskea kirjaa käsistäni, vaan mieli tekee selailla ja uudelleenlukea sitä kaiken aikaa. Olen melko varja, että uudet lukukerrat tulevat nostamaan teoksesta uusia puolia esiin, ja vaikkei nostaisikaan, tekee kirjaan tulevaisuudessakin tartuttua varmasti jo Ahokoivun piirrostyylin kauneuden vuoksi. Ihanan kaunis ja hurmaava kokonaisuus kaiken kaikkiaan.

Jim Dodge: Fup

Fup (1983).
Pienoisromaani.
Basam Books 2004.

Pohjois-Kalifornialaisella farmilla asustaa kaksi eriksummallista miestä: 99-vuotias Jake-vaari sekä tämän tyttärenpoika, jättikokoinen Kirppu. Jake-vaari on ikuinen uhkapeluri, joka uskoo elävänsä ikuisesti salaisella intiaanireseptillä tehtyä viskiä juoden. Kirppu puolestaan on ärhäkän isoisänsä vastakohta, hiljainen nuorimies, jonka suurin intohimo on rakentaa loputtomasti aitoja framin ympärille, vaikkei heillä olekaan karjaa. Samalla hän käy sotaa aitoja hajottavaa villisikaa Lukkoleukaa vastaan. Sitten eräänä päivänä Kirppu löytää pienen sorsanpoikasen, jonka he nimeävät Fupiksi ja joka kasvaessaan alkaa emännöidä taloa.

Fup oli varsin hupaisa pieni kirjanen. Jake-vaarin ärhäkkyys ja Kirpun hiljaisuus täydentävät hyvin toisiaan ja kun yhtälöön lisätään Fup on koossa hupaisan absurdin tarinan eväät. Koko teoksen kantava voima on ehdottomasti Jake-vaarin äkkiväärä luonne ja protestanttinen työmoraali. Kerronnassa ei juurikaan ole ylimääräisiä koukkuja, vaan kertoo varsin johdonmukaisesti niin Jaken kuin sorsankin tarinan alusta loppuun, ainakin jonkinlaiseen sellaiseen. Ennen kaikkea kirja oli ihanan viihdyttävä makupala muiden kirjojen välissä luettavaksi.

Lionel Shriver: The post-birthday world

HarperCollins, 2007.

Irina on lastenkirjojen kuvittaja, joka elää vakaassa parisuhteessa think-tank-tutkija Lawrencen kanssa. Yhdysvaltalaisen pariskunnan elämä Lontoossa on rauhallista ja vakaata, ja Irina pitää elämäänsä varsin onnellisena. Hänen elämänsä ei ehkä ole glamoröösia tai suurta tunteiden paloa, mutta suhde Lawrenceen on rakastava ja elämä turvallisten rutiinien täyttämä. Irinan turvalliseen elämään tulee kuitenkin kurttu, kun hän Lawrencen työmatkan aikana ajautuu syntymäpäiväillalliselle pariskunnan tuttavan, snooker tähti Ramseyn kanssa. Illan aikana Irina tuntee yllättäen vetoa snooker tähteen ja ajautuu tilanteeseen, jossa voisi suudella miestä. Tässä kohtaa Irinan elämä jakautuu kahteen rinnakkaistodellisuuteen. Toisessa Irina suutelee Ramseya ja ajautuu tämän kanssa salasuhteeseen Lawrencen selän takana, toisessa Irina vetäytyy ja jatkaa turvallista elämää Lawrencen rinnalla. Mutta onko kummankaan Irinan elämä sitä, mitä hän toivoo?

Post-birhtday world on sikäli oivallisesti rakennettu, että ensimmäisen luvun jälkeen jokaisesta luvusta on kirjoitettu kaksi versiota, pätkä molempien Irinoiden tarinasta. Lukija pysyy perässä siitä, kummasta Irinasta puhutaan ja tarinoiden vertailu on melko helppoa. Toisaalta kaksoisluvuissa piilee myös yksi krijan ongelmista, sillä kun sama ajanjaksoa käydään läpi kahdesti, sisältyy tarinaan suunnattomat määrät toistoa. Toisto ja kerronan yksityiskohtiin eksyminen tekivätkin kirjasta paikoin melko raskasta ja hidasta luettavaa ainakin minulle. Tietty toisto on tietysti tämän tyyppisessä teoksessa välttämätöntä, mutta tässä kirjassa sitä oli ainakin omaan makuuni vain aivan liikaa.

Toinen kirjassa minua vaivannut asia oli se, että vaikka pintapuolisesti oli Irinan elämä eri todellisuuksissa olevinaan hyvin erilaista, todellisuudessa molemmat tarinat oli rakennettu kulkemaan liikaakin samaa rataa pitkin. Toki osa yhteneväisyyksistä nosti hyvin esiin Irinan elämän eroja, mutta tämä tyylikeino oli paikoin vedetty niin yli, että se teki koko tarinasta huonolla tavalla epärealistisen. Paikoin oli todella vaikea uskoa, että Irinan elämä niinkin suurista elämäntyylin eroista huolimatta voisi mennä niin identisellä kaavalla. Aivan kuin elämän tapahtumat olisivat olleet kirjattuna Irinaan itseensä, eikä niihin vaikuttaisi mikään muu tekijä.

Toisaalta kirjan ansioksi pitää laskea, että se nosti hyvin esiin sen tosiasian, ettei mikään elämä ole täydellistä ja että valintojen seuraukset eivät ole mastuavalkoisesti joko hyviä tai pahoja. Se herätti pohtimaan, millä perusteilla sitä oikeastaan omia valintojaan tekee. Irinan tarina, vaikka paikoin olikin ärsyttävä, oli myös koskettava ja kun pääsin kirjan loppuun ei lopulta lainkaan harmittanut, että olin jääräpäisesti kahlannut kirjan loppuun asti. Ihan hyvä lukukokemus siis. 

Eureka

Syfy/Sub, 2006->.

Ehdin hetken miettiä, että voiko tähän blogiin kirjoittaa telkkariohjelmista, mutta sitten muistin, että tämähän on oma blogini, johon saan kirjoittaa ihan mistä huvittaa! Enkähän muutenkaan onnistuisi pitämään yllä illuusiota olevani vain korkeakulttuuria kuluttava kulttuurisnobi. Odottakaan vaan, kun chick-lit kausi iskee taas päälle! Mutta nyt takaisin television pariin.

Scifi on aina ollut oman tykkäämiseni ns. harmaalla alueella. En juuri vihaa scifiä, mutta aika harvoin se myöskään kuuluu ihan lemppari ohjelmiini/elokuviini/kirjoihini. Poikkeuksiakin tietysti on. Linnunradankäsikrija liftareille kuuluu pysyväiskokoelmaan useammassakin muodossa ja esimerkiksi Torchwood on nailinnut allekirjoittaneen useasti television ääreen. Samaan joukkoon lukeutuu myös Eureka.

Eureka kertoo Eurekan kaupungista. Vaikka Eureka ehkä päälisin puolin näyttääkin aivan tavalliselta yhdysvaltalaiselta pikkukaupungilta, ei se ole sitä, sillä sen olemassaolosta ja sijainnista tietää vain harva ja lähes kaikki kaupungin asukkaat ovat neroja. Kaupungin suurin työnantaja on Global Dynamics, hallituksen tutkimuskeskus, jonka pilottijaksossa todetaan olevan vastuussa lähes kaikista teknisistä läpimurroista viimeisen 50 vuoden aikana. Sarjan päähenkilö on seriffi Jack Carter, joka pilotissa ajautuu sattumalta kaupunkiin kuljettaessaan karkulaistytärtään Zoea kotiin. Isän ja tyttären vierailun aikana kaupungissa tapahtuu kuitenkin kummallisia onnettomuuksia, joista yhdessä myös kaupungin sheriffi loukkaantuu. Niinpä Carter löytääkin itsensä jakson lopussa Eurekasta uutena sheriffinä. Toisessa jaksossa myös Zoe ilmestyy kaupunkiin ja jää isänsä luo asumaan. 

Sheriffi-isän ja kapinoivan tyttären lisäksi keskeisessä osassa sarjassa ovat puolustusministeriön agentti Allison Blake, Global Dynamicsin johtaja Nathan Stark, kaupungin yleismiesnero Henry Deacon sekä värikäs joukko muita kaupunkilaisia. Jokainen jakso rakentuu aina jonkin kummallisen, usein tieteellisistä kokeiluista johtuvan tapahtuman ympärille, jota Carter ja Blake yleensä Deaconin avustuksella yrittävät ratkoa. Sävy on tieteissarjoja parodioiva, mikä johtaa yleensä siihen, että yleensä ongelmia eivät ratkaise tutkijanerot vaan runsaalla maalaisjärjellä varustettu Carter.

Sarja oli hauska ja sopivan kevyt, joskin myös tummempia pohjavireitä sarjasta löytyy. Olen aina ollut hyvän parodian ystävä ja toisaalta Carteriin oli helppoa samaistua, sillä itsekin olen joskus kokenut olevani niin paljon fiksumpien ihmisten ympäröimänä, että heidän puheitaan ei tahdo ymmärtää. Sarjan komiikka on nasevaa, muttei liian alleviivaava, ja toisaalta mukana on myös tarpeeksi draamaa, ettei sarja jää höttöiseksi hattaraksi. Paikoitellen hahmot ovat ehkä vähän karikatyyrimaisia, mutta mielestäni kuitenkin sen verran vinksahtaneita karikatyyreja, etteivät ne ole ainakaan toistaiseksi alkaneet tympiä. Osaltaan tämä ehkä on myös varsin onnistuneen roolituksen ansiota.

Eureka kuuluu Suomessa Subin ohjelmistoon ja sen ensimmäinen kausi esitettiin jo syksyllä 2008 myöhäisillassa, jolloin taisin katsoa joka ikisen näytetyn jakson. Kun ensimmäinen kausi päättyi ja sarja jäi tauolle joulun aikoihin, jäi haikea olo, mutta myös pelko siitä, että toinen kausi esitettäisiin jo seuraavana keväänä vaihtoni aikana. Noh, sarja ei palannut ruutuun keväällä 2009 eikä edes koko vuonna, vaan sarjan toinen kausi starttari Subilla vasta viikko sitten tiistain myöhäisillassa. Ei voi kieltää, ettenkö olisi hihkunut riemusta, kun sarjan ohjelmatiedoista bongasin! Onneksi olen muutenkin yökyöpeli, niin myöhäinen lähetysaikakaan ei haittaa. Toivottavasti Sub jatkaa sarjan esittämistä myös toisen kauden jälkeen. Yhdysvalloissa kun on esitetty jo kolmaskin kausi ja neljännestäkin on tehty sopimus.