Eilen illalla pääsin pitkästä aikaa keikalle Klubille, kun Tuomo tuli kaupunkiin! Olen ollut pari kertaa ennenkin herraa livenä kuulemassa, joten odotuksia keikalle oli kyllä ilmassa. Ja mukava ilta se kyllä olikin, mitä nyt Tuomo yhtyeineen oli yli puoli tuntia myöhässä.
Alkuun keikka lähti vähän hitaasti käyntiin. Pari ekaa (uutta) biisiä olivat vähän särmättömiä ja liian hitaita ja Tuomokin oli spiikeissään aika jäykkä (vaikka kyllä kamalan paljon rennompi kuin sillä ensimmäisellä keikalla, jonka pari vuotta sitten näin). Mutta kun parin biisin jälkeen kurvattiin vähän vanhempiin biiseihin, joissa tempo oli nopeampi niin nousi koko setti lentoon ja uudempiinkin biiseihin saatiin hyvä flow.
Parhaat hetket keikalla kuitenkin koettiin vasta keikan loppupuolella, kun koko bändi irrotteli kunnolla ja Tuomokin rentoutui yleisölle puhuessaan silmin nähden. Oikeastaan koko keikka kulminoitui varsinaisen setin neljään viimeiseen biisiin: rämisevän rokkaavaan uuteen kappaleeseen (jonka nimeä en tietenkään muista), hullun hienoksi funk-revittelyksi venytettyyn Ballroom girliin (joka ei koskaan ole ollut suosikkikappaleeni, mutta oli ehdottomasti tämän keikan paras veto), Won't worryyn (henkilökohtainen suosikkibiisini) ja setin viimeisenä soitettuun Don't take it too hardiin (joka ei jäänyt paljoa Ballroom girlistä jälkeen revittelyssä). Varsinaisen setin päälle Tuomo yhtyineen veti vielä iloiselle yleisölle kaksi encorea, ihanan hempeän My own private Sundayn sekä mahtavilla rämisevillä kitaroilla varustetun The grantin, jotka niputtivat koko illan loistavasti yhteen.
Tunnelma Klubilla oli koko illan mahtava ja ainakin itselle jäi todella hyvä fiilis koko illasta. Yleisö otti kontaktia lavan suuntaan ja, jahka pääsi vauhtiin, otti Tuomokin paljon kontaktia yleisöön. Ja kaiken kaikkiaan Tuomon kömpelyys spiikeissä ja naaman vääntely laulaessa oli ennen kaikkea aika sympaattista. Illan hauska sattumus oli myös, että satuin Klubille saavuttuani istumaan toisen yksin keikalle tulleen tytön viereen, jonka kanssa juttu luisti hyvin ja tulinkin viettäneeksi koko keikan. Iloisia sattumuksia on elämä täynnä.
PS. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua. Juuri ennen keikkaa tuli vaihdettua laukkua ja siinä hässäkässä kamera jäi pöydälle. Kuvat on siis otettu kännykällä.
Ja Riikka menee herraa kuuntelemaan livenä! Halusin siis ihan pikaisesti tulla tännekin hihkumaan sitä, että juuri varasin Rufus Wainwrightin Kulttuuritalon keikalle 25.5. kaksi lippua. Aloin kuunnella Rufusta vasta herran edellisen Suomen esiintymisen jälkeen, joten tähän asti en hirveästi ole uskaltanut toivoa häntä livenä täällä päin näkevän, mutta näemmä kannattaa vaan ihan rohkeasti toivoa. Nyt sitten enää jännitettään, että onko Rufus livenä niin hyvä, kuin kuulemieni kommenttien pohjalta voisi kuvitella. Paikat löytyvät parvelta, mutta ensimmäisestä rivistä, joten näkyvyyden pitäisi ainakin olla hyvä. Nyt sitten pitää enää selvitellä, pääseekö suunniteltu seuralainen paikalle, vai pitääkö etsiä joku muu mukaan.
