Sukelluksia ja seikkailuja, tarinoita ja tuokiokuvia elämästä ja kaikesta siitä, mikä tekee elämästä ihanaa.
Dives and adventures, stories, and snapshots from a life and about everything that makes life wonderful.

24.5.2010

1. semifinaali, spekulaatiot

Eurovision song contest 2010, Oslo
1. semifinaali 25.5.2010

Nyt, kun pohjustus on saatu alta pois voidaankin siirtyä suoraan ensimmäiseen semifinaaliin. Olen muutaman vuoden ajan laatinut itselleni listaa siitä, mitkä kappaleet ovat omia suosikkejani semifinaaleissa ja finaalissa. Nämä listat kertovat siis nimenomaan siitä, mistä kappaleista itse pidän eniten, eivätkä ole veikkauksia siitä, mitkä kappaleet tulevat pärjäämään parhaiten kisassa. Se lista olisi varsin erinäköinen, koska vuosien varrella olen todennut mieltymysteni eroavan yleiseurooppalaisista varsin radikaalisti. (Paitsi viime vuonna, jolloin Alexander Rybak oli myös oma ykkössuosikkini.)

Hyvä on myös huomioida, että nämä listat pohjautuvat puhtaasti virallisiin esikatseluvideoihin. On ihan eri asia sanoa, mikä biisi on tuotettuna musavideona hyvä, kuin mikä aidosti toimii livenä. Useammin kuin kerran olen todennut, että esikuuntelun pohjalta listan kärkeen päässyt esiintyjä ei sitten livenä osaakaan laulaa, mikä kieltämättä livetilanteessa on suhteellisen iso puute.

Mainitsempa vielä senkin, että tänä vuonna esikuunteluni jäi todella viimetippaan, joten olen kuunnellut kappaleet vain muutaman kerran läpi toisin kuin esimerkiksi vuosi sitten, jolloin taisin tahkota listan läpi kymmenisen kertaa. Selvää on siis, että etenkin listan keskivaiheilla järjestys on hyvin viitteellinen.

Aluksi TOP 3:
  1. Viro: Malcolm Lincoln- Siren
  2. Belgia: Tom Dice - Me And My Guitar
  3. Latvia: Aisha - What For?

Viron Malcolm Lincoln

Viron, Belgian ja Latvian edustajat erottuivat tässä joukossa ehdottomasti edukseen ja nousivat omalla listallani vahvaksi kärkikolmikoksi. Syytä lienee muuten todeta, että nämä kolme nousivat kärkeen heti ensimmäisellä kuuntelukerralla eikä edes niiden keskinen järjestys ole sen jälkeen muuttunut, vaikka varsin tasaväkinen kolmikko onkin.

Ehdottomasti kiinnostavin näistä kolmesta on Viron Malcolm Lincoln, ilmeisesti aika vahvasti erilaisia tyylejä sekoittava indiebändi, joka oli Virossa varsin tuntematon ennen paikallisia viisukarsintoja. Kovasti tietysti haluaisin Viron näissä kisoissa pärjäävän, mutta realistina vähän epäilen, josko yhtye selviää edes finaaliin asti. Tämän tyyppinen musiikki ei yleensä ole viisuissa pärjännyt. Belgialle ja Latvialle sen sijaan uskaltaisin povata parempaa menestystä ja Latvialla voi olla mahdollisuuksia ihan kärkikahinoihinkin. Saa nähdä.

Ja sitten sijat 4-17:
  • Slovakia
  • Valko-Venäjä
  • Serbia
  • Puola
  • Islanti
  • Portugal
  • Kreikka
  • Bosnia & Herzegovina
  • Moldova
  • Malta
  • Venäjä
  • Suomi
  • Albania
  • Makedonia
Vaikka näitä ei olekaan numeroitu, on nämäkin kappaleet järjestetty laskevassa järjestyksessä parhaasta huonoinpaan, tosin järjestys on kyllä lähinnä suuntaa antava. En lähde tätä sen enempää kommentoimaan, kuin että aika paljon harmittaa, ettei Suomea voi sijoittaa tuon ylemmäs listalla. Tämä ei selvästikään ole viisujen vahvimpia vuosia noin yleisesti ja kategorisesti haluasiin kovasti pitää Kuunkuiskaajista, mutta kun ei uppoa, niin ei uppoa. Sitäpaitsi Suomi oli panostanut tästä joukosta ehkä vähiten esikatseluvideoon eli laittanut peliin nauhoituksen Suomen karsinnoista. Sillä ei ihan pärjätä tuotettujen musavideoiden joukossa.

Mikäli joku haluaa kuunnella läpi kaikki tämän karsinnan tai seuraavan karsinnan tai koko kisan kappaleet, löytyvät ne kätevästi soittolistoina Euroviisujen viralliselta YouTube-kanavalta. Kuva on puolestaan napattu Euroviisujen virallisilta sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti