HarperCollins, 2007.
Irina on lastenkirjojen kuvittaja, joka elää vakaassa parisuhteessa think-tank-tutkija Lawrencen kanssa. Yhdysvaltalaisen pariskunnan elämä Lontoossa on rauhallista ja vakaata, ja Irina pitää elämäänsä varsin onnellisena. Hänen elämänsä ei ehkä ole glamoröösia tai suurta tunteiden paloa, mutta suhde Lawrenceen on rakastava ja elämä turvallisten rutiinien täyttämä. Irinan turvalliseen elämään tulee kuitenkin kurttu, kun hän Lawrencen työmatkan aikana ajautuu syntymäpäiväillalliselle pariskunnan tuttavan, snooker tähti Ramseyn kanssa. Illan aikana Irina tuntee yllättäen vetoa snooker tähteen ja ajautuu tilanteeseen, jossa voisi suudella miestä. Tässä kohtaa Irinan elämä jakautuu kahteen rinnakkaistodellisuuteen. Toisessa Irina suutelee Ramseya ja ajautuu tämän kanssa salasuhteeseen Lawrencen selän takana, toisessa Irina vetäytyy ja jatkaa turvallista elämää Lawrencen rinnalla. Mutta onko kummankaan Irinan elämä sitä, mitä hän toivoo?
Post-birhtday world on sikäli oivallisesti rakennettu, että ensimmäisen luvun jälkeen jokaisesta luvusta on kirjoitettu kaksi versiota, pätkä molempien Irinoiden tarinasta. Lukija pysyy perässä siitä, kummasta Irinasta puhutaan ja tarinoiden vertailu on melko helppoa. Toisaalta kaksoisluvuissa piilee myös yksi krijan ongelmista, sillä kun sama ajanjaksoa käydään läpi kahdesti, sisältyy tarinaan suunnattomat määrät toistoa. Toisto ja kerronan yksityiskohtiin eksyminen tekivätkin kirjasta paikoin melko raskasta ja hidasta luettavaa ainakin minulle. Tietty toisto on tietysti tämän tyyppisessä teoksessa välttämätöntä, mutta tässä kirjassa sitä oli ainakin omaan makuuni vain aivan liikaa.
Toinen kirjassa minua vaivannut asia oli se, että vaikka pintapuolisesti oli Irinan elämä eri todellisuuksissa olevinaan hyvin erilaista, todellisuudessa molemmat tarinat oli rakennettu kulkemaan liikaakin samaa rataa pitkin. Toki osa yhteneväisyyksistä nosti hyvin esiin Irinan elämän eroja, mutta tämä tyylikeino oli paikoin vedetty niin yli, että se teki koko tarinasta huonolla tavalla epärealistisen. Paikoin oli todella vaikea uskoa, että Irinan elämä niinkin suurista elämäntyylin eroista huolimatta voisi mennä niin identisellä kaavalla. Aivan kuin elämän tapahtumat olisivat olleet kirjattuna Irinaan itseensä, eikä niihin vaikuttaisi mikään muu tekijä.
Toisaalta kirjan ansioksi pitää laskea, että se nosti hyvin esiin sen tosiasian, ettei mikään elämä ole täydellistä ja että valintojen seuraukset eivät ole mastuavalkoisesti joko hyviä tai pahoja. Se herätti pohtimaan, millä perusteilla sitä oikeastaan omia valintojaan tekee. Irinan tarina, vaikka paikoin olikin ärsyttävä, oli myös koskettava ja kun pääsin kirjan loppuun ei lopulta lainkaan harmittanut, että olin jääräpäisesti kahlannut kirjan loppuun asti. Ihan hyvä lukukokemus siis.
Mulle jäi muistaakseni sillon joskus tästä aika lailla sama fiilis kun sullekin. Parempi tää oli kun saman kirjailijan Poikani Kevin (ootko lukenu?), jossa oli kyllä hieno idea ja kaikenlaisia jännyyksiä, mutta ihan hirveesti tylsää ja turhanpäivästä täytematskua välissä. Molemmista kirjoista vois sanoa, että onko pakko väkisin kirjottaa hervottomia tiiliskiviä, jos ei pysty pitämään lukijan kiinnostusta yllä ihan koko aikaa.
VastaaPoistaEn oo lukenu Poikani Keviniä, mutta en ehkä ihan ekana olis tarttumassakaan siihen tän kirjan jälkeen. Jännä sinänsä, että kun lukee netistä löytyviä arvosteluja, niin Kevin on paljon korkeemmalle arvostettu kirja näistä kahdesta. Noin yleisesti sanoisin, että kustannustoimittaja on epäonnistunut työssään, kun ei ole saanut kirjailijaa editoimaan tekstiään paremmin!
VastaaPoista