Kaikista vuodenajoista kaunein on syksy.
Kaikista vuodenajoista surullisin on syksy.
Syksy on sitä aikaa, jolloin elämä, ainakin minun elämäni, muuttuu eniten. Olen syksyllä sekä onnellisin että masennun helpoimmin. Joka syksy haluan löytää rakkauden ja joka syksy muutun vuoden vanhemmaksi.
Ennen kaikkea syksy on värejä. Värejä, joita rakastan. Värejä, jotka eivät ikinä toistu kameralla niin, kuin niiden toivoo toistuvan. Värejä, joita olen tänä vuonna kuvannut aivan liian vähän.
Kävin tänään parin päivän tauon jälkeen läpi YouTube-tilauksiani ja niiden joukosta löytyi tämä Charlie McDonnellin tekemä musiikkivideo Ben Foldsin uuteen kappaleeseen.
Oikeastaan aika poikkeuksellisesti katsoin videon useampaan kertaan putkeen, koska jokin siinä kolahti kovasti. Ei siinä mitään, että video oli hauska ja hyvin tehty, mutta sen lisäksi kappale oli Ben Foldsia parhaimmillaan: yhdistelmä tarttuvaa melodiaa ja mielenkintoista lyriikkaa.
Jäin kappaletta kuunnellessani jäin miettimään omaa suhdettani Ben Foldsin musiikkiin. Olen kuunnellut Foldsia kohtuullisesti (Last.fm:n tilastojen mukaan reilut 100 kappaletta eri kokoonpanoissa) ja aina pitänyt kuulemastani, mutta jostain syystä en esimerkiksi omista yhtään herran albumia. Ja, kun kuuntelin laajemminkin Foldsin tuotantoa pitkin iltaa, mietin miksi.
Ei se tosiaan tullut tänään mitenkään yllätyksenä, että Folds tekee hyvää musiikkia, mutta enkö sitten ole aiemmin tarpeeksi näihin kappaleisiin, jotta kappaleiden hienous ja oivaltavuus olisi uponnut tajuntaani? Vai olenko aikaisemminkin tiedostanut asian, mutta levyjen impulssiostajana sitten aina unohtanut asian levykaupassa asioidessa? Ja onko pääni tosissaan laho ja reikiä täynnä, etten muista enää, milloin olen mistäkin artistista innostunut?
Noh, oli miten oli, nyt Folds ainakin on lisätty sille nälkävuoden pituiselle menttaalilistalle, johon kerätään artisteja, joiden levyjä olisi kiva omistaa. Niitä päiviä odotellessa, jolloin sekä on rahaa, että muisti pelaa levykaupassa, tyydyn kuuntelemaan herran tuotantoa ja ennen kaikkea tätä uutta levyä Spotifysta.
Vaikka tämän blogin aihepiiri on noin lähtökohtaisestikin vapaa, ajattelin ihan ääneenkin sanoa, että jatkossa suhtaudun kulttuuriin entistäkin vapaamielisemmin. Oikeastaan ajattelin tehdä tästä blogista päiväkirjan kaikista elämän pienistä ja suurista ilonaiheista. Niinkuin nyt vaikka ruuasta.
Keittiössä kokeileminen on aika mukavaa. Ostin vähän aikaa sitten Punnitse & Säästästä curryriisiä eli siis yhtä niistä valmiista riisisekoituksista, joiden seassa on mausteita ja kuivattuja hedelmiä. Pidän curryruuista ja kun se sekoitus ei edes ollut kalliimpaa, kuin ne maustamattomat riisit, niin nappasin pienen pussin sekoitusta mukaan.
Pari päivää sitten pääsi riisi sitten kattilaan ja seuraksi piti keksiä jotain. Kaapista löytyi iso kasa torilta ostettuja vihanneksia ja omenia, muttei oikein mitään kastikepohjaksi sopivaa, niin että soveltamisen puolelle meni ja hyvää tuli. Etenkin tomaateista ja omenoista tuli juuri sopivasti nestettä, niin että koko ruoka ei jäänyt liian kuivaksi. Kuvan alta löytyy helpon ja hyvän omenakasvishöystön ohje. Niin ja se riisikin oli tosi herkullista.
Omenakasvishöystö
n. 2 annosta
Ainekset:
PS. Tiesittekö muuten, että cashewpähkinät ovat itseasiassa siemeniä, joita kerätään munuaispuista? Etelä-Amerikkalaiset munuaispuut muuten ovat myrkyllisiä ja kasvattavat valehedelmiä. Fancy that!
Jokin aika sitten olin palaamassa bussilla Helsingistä Turkuun myöhään illalla. Ei ollut vielä keskiyö, mutta ulkona oli pimeää ja valot näyttivät kauniilta. Laukussa oli kamera ja koska ei väsyttänyt, iski inspiraatio. Joskus sitä aina muistaa, miksi sitä on kiva omistaa järjestelmäkamera.
