Sukelluksia ja seikkailuja, tarinoita ja tuokiokuvia elämästä ja kaikesta siitä, mikä tekee elämästä ihanaa.
Dives and adventures, stories, and snapshots from a life and about everything that makes life wonderful.

3.10.2010

Ben

Kävin tänään parin päivän tauon jälkeen läpi YouTube-tilauksiani ja niiden joukosta löytyi tämä Charlie McDonnellin tekemä musiikkivideo Ben Foldsin uuteen kappaleeseen.

Oikeastaan aika poikkeuksellisesti katsoin videon useampaan kertaan putkeen, koska jokin siinä kolahti kovasti. Ei siinä mitään, että video oli hauska ja hyvin tehty, mutta sen lisäksi kappale oli Ben Foldsia parhaimmillaan: yhdistelmä tarttuvaa melodiaa ja mielenkintoista lyriikkaa.

Jäin kappaletta kuunnellessani jäin miettimään omaa suhdettani Ben Foldsin musiikkiin. Olen kuunnellut Foldsia kohtuullisesti (Last.fm:n tilastojen mukaan reilut 100 kappaletta eri kokoonpanoissa) ja aina pitänyt kuulemastani, mutta jostain syystä en esimerkiksi omista yhtään herran albumia. Ja, kun kuuntelin laajemminkin Foldsin tuotantoa pitkin iltaa, mietin miksi. 

Ei se tosiaan tullut tänään mitenkään yllätyksenä, että Folds tekee hyvää musiikkia, mutta enkö sitten ole aiemmin tarpeeksi näihin kappaleisiin, jotta kappaleiden hienous ja oivaltavuus olisi uponnut tajuntaani? Vai olenko aikaisemminkin tiedostanut asian, mutta levyjen impulssiostajana sitten aina unohtanut asian levykaupassa asioidessa? Ja onko pääni tosissaan laho ja reikiä täynnä, etten muista enää, milloin olen mistäkin artistista innostunut?

Noh, oli miten oli, nyt Folds ainakin on lisätty sille nälkävuoden pituiselle menttaalilistalle, johon kerätään artisteja, joiden levyjä olisi kiva omistaa. Niitä päiviä odotellessa, jolloin sekä on rahaa, että muisti pelaa levykaupassa, tyydyn kuuntelemaan herran tuotantoa ja ennen kaikkea tätä uutta levyä Spotifysta.

3 kommenttia:

  1. Oi, olipa hyväntuulinen ja ihanan hauska video :D<3. Ja aika söpö poikakin...

    VastaaPoista
  2. Video toistaa aiha hauskasti Charlien huumoria, jota löytyy pojan muistakin videoista. Niin ja syötävän söpöhän tuo poika tosiaan on. Ja fiksu ja hauska myös. :D

    VastaaPoista
  3. Pitää ehkä katsoa muitakin videoita... Kamalaa ihastua Youtube-videoon!

    VastaaPoista