Sukelluksia ja seikkailuja, tarinoita ja tuokiokuvia elämästä ja kaikesta siitä, mikä tekee elämästä ihanaa.
Dives and adventures, stories, and snapshots from a life and about everything that makes life wonderful.

10.1.2011

52 kirjaa

Olen asettanut itselleni tavoitteen tulevalle vuodelle. Tai jos totta puhutaan, niin olen asettanut useitakin, mutta puhun täällä nyt vain yhdestä. Olen päättänyt lukea vuodessa kirjan viikkoa kohden eli yhteensä 52 kirjaa.

Tämä ei oikeastaan ole uusi idea, vaan tämä on ollut tavoitteeni enemmän tai vähemmän sitoutuneesti useampina vuosina. Tänä vuonna yritän lisäksi kirjata ylös kirjat, jotka luen vuoden aikana. Perjaatteessa tavoittelen 52 omaksi iloksi luettua kirjaa, mutta koska tiedän, etteä etenkin keväällä on aika paljon muutakin luettavaa ja kiireitä, niin kelpuutan myös opiskeluluettavat ja ns. ammattikirjallisuuden sikäli mikäli luen kirjoja kannesta kanteen.

Saattaa olla, että teen tännekin sivun, johon listaan kirjoja, mutta vähintäänkin lukemisiani voi seurata Goodreadsista, jonne perustin äskettäin kirjahyllyn. Sivutuotteena tänne toivottavasti syntyy myös vähän enemmän kirja-arvioita tänne ja ehkä sinne. Goodreadista kirjoitan varmaan vähän enemmän jahka olen enemmän aikaa käyttänyt sen parissa.

3 kommenttia:

  1. 52 kirjaa on jo kiitettävä tahti. Melkein tekisi mieli yrittää samaa tai edes 5200 sivua vuodessa. Tajusinpas juuri ettei kirjassa tarvitse olla yli 500 sivua, vaan ohuempiakin on. Kirjastosta tulee vaan nykyään lainattua tiiliskiviä, kun eivät lopu heti kesken...

    Kiinnostava kirjahylly. Pitää tutkia tarkemmin, kun seuraavan kerran on luettavaa vailla. Edelliset suositukset olivat oikein osuvia.

    Onko lukupiirihanke edistynyt?

    VastaaPoista
  2. (Eri Maija kuin äskeisessä.)

    Pääsisiköhän pian ilmestyvä esikoisromaanini Marian ilmestyskirja edustamaan 1/52:ta tästä projektistasi? Blogaajille on tarjolla ilmainen arvostelukappale PDF-muodossa. Kirjasta löytyy näytekin verkosta, http://www.ilmestykset.net/nayte/

    Ota yhteyttä maija@writeme.com jos kiinnostuit. :->

    VastaaPoista
  3. Hei Maija Haavisto! Kiitos tarjouksesta. Pistän sen mieleen, mutta en kyllä lupaa mitään, sillä hyllyssä on kymmenittäin lukemattomia kirjoja, joihin olisi syytä pureutua. Lisäksi olen aika fiilispohjainen lukija, joten en osaa useinkaan tarttua toisten suosituksiin.

    VastaaPoista