Sukelluksia ja seikkailuja, tarinoita ja tuokiokuvia elämästä ja kaikesta siitä, mikä tekee elämästä ihanaa.
Dives and adventures, stories, and snapshots from a life and about everything that makes life wonderful.

13.4.2011

Elämä, tuo ikuinen hidaste

Näin siinä taas kävi, että kun oli suuria suunnitelmia yhden asian suhteen tulee takavasemmalta jokin yllättävä käänne elämään ja vanhat suunnitelmat joutuu heittämään romukoppaan. Tälllä kertaa kärsijän asemaan joutui Maalisblogi, kun allekirjoittaneelle tarjottiin töitä varsin yllättäen. Työt veivät toiseen kaupunkiin ja kun lisäksi piti totutella taas työrutiineihin, niin energiapa ei enää riittänytkään blogin pitoon. Noh, sellaista elämä on ja nyt alkaa taas riittää energiaa myös kirjoittamiseen.

Mitä maalisblogiin noin yleisesti tulee, se oli oikeastaan varsin hauska kokeilu. Ideoita tuntui riittävän ihan hyvin ja kirjoittaminen oli hauskaa siitäkin huolimatta, vaikka se olikin eräänlainen velvollisuus. Toisin sanoen yrittänen nyt kirjoittaa vähän tiuhempaan. En nyt ihan päivittäin sentään, mutta jos edes viikottain, niin jo ollaan voiton puolella. Kirjoitettavaa pitäisi ainakin riittää, kun tässä välissä on ehtinyt aika monta kirjaa lukea ja elokuvaa katsoa.

Ennen kuin palaan tavallisen blogikirjoittelun pariin olisin kuitenkin kiva kuulla, mistä te lukijat olette tykänneet. Mitkä Maalisblogin merkinnöistä olivat teistä mielenkiintoisimpia? Jos voisitte kertoa niistä vaikka tämän merkinnän kommenteissa, se olisi loistavaa. Omaan jääräpäiseen tapaani en toki lupaa paneutua ainoastaan teidän suosikkijuttuihinne, mutta varmasti mietin jatkossa myös niiden pohjalta, mitä tänne kirjoittelisin. Sen tosin voin jo luvata, että ainakin muutama merkintä tulee Viisuihin liittyen nyt kun ne tässä ovat kovaa vauhtia lähestymässä.

5 kommenttia:

  1. Kirjat olis mun ykköstoive, mut yleisellä tasolla toivoisin juttuja mahdollisimman sekalaisista aiheista. Ne viisutkin on ihan jees. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne kulttuurielämykset ovat minustakin mielenkiintoisinta luettavaa. Siis kertomukset/arvostelut kirjoista, elokuvista, musiikista (kappaleista, levyistä, keikoista), teatteriesityksistä, näyttelyistä ym. Viisut eivät kylläkään minua kiinnosta, mutta montaa muuta voivat kiinnostaa. Tykkään kyllä lukea myös luontojuttuja ja kommentteja ajankohtaisista asioista.
    -Kemppu-

    VastaaPoista
  3. Oon kiinnostunu:

    - sun elämäst
    - kirjoist
    - musiikist
    - keikoist

    Mut Euroviisut: blaah!

    VastaaPoista
  4. Euroviisut! Ehdottomasti Euroviisut framille! :D

    Mitä noin Maalisblogiin tulee, niin hyvältähän tuo vaihtelu vaikutti. Olen huono sanomaan mitään käsityöaiheista, kun omaan kaksi kämmenellistä peukaloita, mutta vaihtelu virkistää ja laaja-alaisuus on elämän suola.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista. Taidan jatkaa aika lailla samalla linjalla, kun se teitä siellä ruudun toisella puolellakin tuntuu miellyttävän. Niin ja Viisut oli enemmän toteamus, kuin kysymys, koska niistä kirjoitan joka tapauksessa. :)

    VastaaPoista