Joulu on kohta ja nyt kehtaan ja haluan jo fiilistellä joulua. Olen tehnyt ja ostanut joululahjoja, leiponut joulutorttuja, syönyt torttuja ja pipareita, juonut glögiä ja ripustanut esiin ainokaisen joulukoristeeni, joulutähden. Niin ja tietysti olen availlut luukkuja perinteisetä partiolaisten adventtikalenterista. Minähän en mitään suklaakalentereita osta.
Alla jouluisia kuvia kodista ja kotikodista.
Joskus, ihan satunnaisesti, tulee vastaan taideteoksia, elokuvia tai vaikka kappaleita, jotka vetävät allekirjoittaneen ihan sanattomiksi. Niihin on viimeaikoina lukeutunut tämä kappale.
En oikein tiedä, mikä tässä kappaleessa on, mutta se on purrut kuin häkä viimeaikoina. Kappale on omituinen, sanoitukset paikoin ainakin minulle kryptiset ja video vähintäänkin jännittävä, mutta joku kokonaisuudessa (niin biisin kuin videonkin) toimii, noh, toimii juuri niin, kuin VR:n junat eivät toimi talvisin.
Ehkä se on tämä syksy ja kappaleen kiehtova melankolia. Tai sitten se, ettei hetkeen taas ole tullut vastaan mitään ihan yhtä jännittävää uutta musiikkia. Tai kenties se on Freeman, jota kaikessa camp-arvossaan aina salaa fanittelen. Joka tapauksessa tätä täällä on viimeaikoina soitettu repeatilla (ja hihkuttu radiosta kuultaessa), eikä menon loppua näy.
Uusi fantasia ei muuten tee lainkaan hullumpaa musiikkia, vaikkei yksikään muista kuulemistani kappaleista nouse Liian myöhäänin tasolle.
Olin männä sunnuntaina katsomassa tämän hetken parasta kotimaista tosi-TV:tä, Dancea livenä Helsingin Hernesaaressa. Olen koko syksyn hihkunut riemusta ja innostuksesta, kun tämä lempisarja tuli Suomeen ja vielä enemmän, kun saattoi todeta, että Suomesta ihan oikeasti löytyy superlahjakkaita tanssijoita riittämiin tähän skabaan! Noh, koska salaa sisimmässäni olen aina ja ikuisesti fangirl, niin pitihän sitä päästä show näkemään myös livenä.
Teollisuushalliin rakennetuksi studioksi Nelonen-areena oli ihan mainio studio. Penkit eivät olleet maailman mukavimmat, mutta katsomo rakennettu niin mainiosti, että tälläinenkin kääpiö näki ihan hyvin takarivistä aina lavalle asti. Vaan parasta paikan päällä olossa oli kyllä ehdottomasti tunnelma. Koko yleisö eli täysillä mukana, tanssi ennen shown alkua ja suosionosoitukset yltyivät ihan hurjiin sfääreihin livelähetyksen lopulla ja etenkin sen jälkeen, kun finaalinelikkoa tsempattiin TV-spottia varten. Areenan tunnelmasta ei muuten telkkarin välityksellä välity kuin pieni murunen koteihin. Kyllä paikalla olo aina ruudun välityksellä katsomisen voittaa!
Niin tosiaan, ne tanssijat. Olen edelleen ihan ällikällä lyöty siitä, miten lahjakkaita ihmisiä tästä maasta löytyy! Hienoimmat pariesitykset olivat ehdottomasti Markulla ja Mintulla, mutta eivätpä nuo kaksi muutakaan paria paljoa jälkeen jääneet. Sooloista ehdottomasti koskettavimpia olivat Markun ja Samin koreografiat. Ja eihän tuossa joukossa oikeasti yhtään huonoa tanssijaa ole. Mutta olen kyllä ihan sitä mieltä, että tuomaristo teki ihan oikeat valinnat jatkoonpääsijöistä.
Oli muuten jännää nähdä, miten tuollainen livelähetyksen teko toimii, kun en koskaan ennen ole ollut minkään TV-ohjelman nauhoituksissa. Ihan koko suora Dance ei muuten ole suoraa lähetystä: ryhmäkoreografia sekä sitä edeltänyt ja seurannut spiikki nauhoitettiin itseasiassa jo puoli tuntia ennen itse lähetyksen alkua ja olisi kuulemma vedetty läpi useampaankin kertaan, jos ei olisi mennyt ekalla kertaa nappiin. Eipä silti, pieni juttuhan tuo on, kun ei ryhmistä edes arvioida, ja antaa sitäpaitsi tanssijoille pienen hengähdystauon ennen äänestystulosta. Olenkin kotona aikaisemmin ihmetellyt, että miten ne oikein jaksaa tanssia niin hurjalla temmolla ja ehtivät vielä vaihtaa vaatteitakin aina välissä.
Ennen showta tapahtui kyllä muutakin ja paikalla piti olla jo tuntia ennen suoran alkua. Ihan alkuun katsojille selitettiin lähetyksen käytäntöjä ja annettiin ohjeita, minkä jälkeen sitten yleisöä yllytettiin taputtamaan ja tanssimaan. Yllätyin iloisesti, kun ison osan tästä alun tunnelman nostatuksesta hoiti yksi skaban suosikkikoreografeistani Peter Pihlström. Tietysti myös Axl lavalta yleisölle jutteli sekä ennen lähetystä, mainoskatkoilla että lähetyksen jälkeen. Axl kyllä voitti allekirjoittaneen aika hyvin puolelleen huumorillaan ja iloisella otteellaan. Ammattilainen on ammattilainen.
Tuomareista todettakoon ihan lyhyesti se, että miltei kaikesta olin kolmikon kanssa samaa mieltä, enkä kyllä suostu näkemään, että tuo kolmikko nyt olis jotenkin kamalan puolueellisesti käyttäytynyt ainakaan tässä jaksossa. Sitäpaitsi kun kolmantena tuomarina (ja ryhmäkoreografian tekijänä) on Lasse Hyttinen eli Lasa, niin ei täällä voi kuin tykätä.
Rikostoveriksi katsomoon uskaltautui räpeltäjätoveri Maija. Kiitos seurasta ja hihkumisen siedosta! Kuvia ei tullut otettua kuin muutama hassu ja nekin kaikki ennen itse ohjelman alkua. Tansseista en ottanut yhtään kuvaa, koska olen opetellut viime aikoina elämään enemmän esitysten mukana sen sijaan, että ulkoistaisin itseni kameran taakse.
Jos ei jo käynyt ilmi, niin ilta oli todella mahtava ja nyt melkein harmittaa, että tuli vasta näin myöhäisessä vaiheessa mentyä paikan päälle. Muuten olis ehkä voinut mennä katsomaan vaikka parikin jaksoa livenä. Noh, ensi vuonna uudestaan!
Yksi uusista viherkasveistani puski ihan yllättäen esiin kauniin pinkin kukan. Taisi kaveri innostua uusista mullista ja ruukun vaihdosta.
Brooklyn Follies oli ensimmäinen Paul Austerin kirja, jonka olen koskaan lukenut. Oikeasti luin sen jo miltei vuosi sitten, mutten jostain syystä koskaan kirjoittanut siitä tänne. Aikomus on selvästi ollut, koska täältä löytyi kirjoituksen raakile ja pari linkkiä.
Enää en oikein voi tavoittaa sitä, miten suuren vaikutuksen kirja teki luettaessa. Brooklyn Follies oli varmasti yksi vuoden 2009 parhaista kirjoista ja yksi parhaista koskaan lukemistani myös. Se oli niin hyvä, että ostin sen isälleni joululahjaksi ja isäni rakastui siihen myös. Sitä tapahtuu aika harvoin, sen verran eri sukupolvea olemme.
Oikeastaan valehtelen, kun väitän, ettei sitä ensivaikutelmaa voi enää tavoittaa. Yksi linkeistä kun oli tähän lyhyeen tekstiin, jonka olin kirjasta toisaalle kirjoittanut englanniksi:
This book was a true surprise to me how much I liked this book. I had no real image about what the book would be about and had never read any books by Paul Auster before. But this book was absolutely marvelous. The story was so light and still tasted so much like real life that it little by little sucked me into Brooklyn New York and to the diners, to Brightman’s Attic and to Hotel Existance. It made me feel warm and happy but still it was able to make quick turns and take me by surprice.
To me the core in this book was that no mater who people are and what they do they usually have good hearts and do not wish bad to others. The combination of two heroes and main characters, Nathan and Tom, worked to me very well. There was great dynamic between these two, Tom young and lost and Nathan retired, wise but pessimistic in the beginning. It’s wonderful how they meeting again changes the course of the life of both. Also I loved the variety of other characters in the book and definitely want to be Honey.
All in all this has definitely been one of the best books I’ve read this year.
Oikeastaan ihan kelvollinen kuvaus ja arvio. Napakka, vaikka viliseekin kirjoitusvirheitä.
Brooklyn follies kuuluu tosiaan suosikkikirjojen listalle. Ajattelin, että voisin koostaa sellaisen tuonne blogin sivuihin. Ihan vaan omaksi ilokseni, ehkä muidenkin.
